Kohdekuvausta eri metodein

Valo- ja videokuvaus ovat hyviä tapoja välittää katsojalle se, mitä halutaan esitellä. Asuntokuvaus on tästä hyvä esimerkki. Katsojille halutaan antaa mahdollisimman laaja ja oikeanlainen kuva kohteesta, jotta esimerkiksi asunnon myynti edistyisi.

Kuvattavia kohteita löytyy todella laajasti ja näin myös valokuvaajille löytyy töitä. Kuvien ja videoiden avulla pääsee katsomaan ja tutustumaan haluttuihin kohteisiin esimerkiksi ennen ostoa tai itse paikalle lähtemistä. Kuvauksella on siis erittäin suuri merkitys niin kaupallisessa toiminnassa kuin viihdemainonnassakin. Vauhti Kasino kokemuksia, asuntoon, kaupunkiin tai rakennukseen virtuaalisesti kuvien tai videoiden välityksellä.

Valo- ja videokuvaus ovat varmasti ne kaikkein tunnetuimmat kuvausmuodot, mutta kohteita voi kuvata myös muilla tavoilla. Droneilla saa kuvattua niin laadukkaita kuvia kuin videotakin, joten nykyään ei ole enää millään tavalla rajattua, kuinka korkealta tai matalalta katselet kohdetta. Ammattikuvaajalta saa tilattua juuri sellaiset otokset kuin asiakas tarvitsee, oli kyseessä sitten vauhdikas videokuvaaminen tai liiketilan 360 asteen kuvaus.

360 asteen kuvaus

Tämä on yleinen kuvaustapa erityisesti myytävissä asunnoissa. 360 asteen kuvaus mahdollistaa katsojan kiertelyn asunnossa virtuaalisesti. Kun asunto on kuvattu 360 asteen kameralla, hän voi laitteellaan katsella asuntoa mistä kulmasta tahansa.

Samaa 360 asteen kuvauksen tekniikkaa käytetään kaikille varmasti tutussa Google Mapsin katunäkymässä. Osa onkin saattanut nähdä Googlen auton omassa kotikunnassaan ajelemassa ja kuvaamassa teitä. Tässä tapauksessa kamera on kiinnitettynä auton katolle ja se kuvaa kaiken ympärillä olevan siten, että katsoja voi tarkastella lopullista kuvaa esimerkiksi puhelimensa näytöllä, pyörittämällä kuvaa mihin suuntaan tahansa. Näin katunäkymä on saatu toteutettua siten, että katsojasta vaikuttaa siltä, että hän olisi itse kulkemassa kuvassa näkyvässä maisemassa. Google Maps onkin yksi tunnetuimmista ja käytetyimmistä, 360-kuvaustekniikkaa käyttävistä palveluista.

Kyseinen teknologia on nykyään jokaisen saatavilla – mikäli vain omistavat älypuhelimen. Älypuhelimella on nimittäin mahdollista saada aikaan samankaltaista teknologiaa muistuttavia kuvia. Puhelimella kuvattaessa ero on siinä, että laitetta pyöritetään kuvauksen aikana 360 astetta, jolloin saadaan aikaan kuva, jota katsoja voi pyöritellä. Älypuhelimella kuvaaminen eroaa siis 360 asteen kameroista, sillä kyseiseen tarkoitukseen suunniteltuja kameroita ei tarvitse pyörittää saadakseen samanlaisia kuvia. Lisäksi puhelimen kanssa kuvaan saattaa jäädä enemmän virhekohtia.

Drone-kuvaus

Ilmakuvat ovat nykyään kovassa suosiossa ja erityisesti dronet eli kauko-ohjattavat lennokit ovat mullistaneet ilmakuvauksen täysin. Siinä, missä ennen täytyi tilata hintavat ilmakuvat esimerkiksi omasta tontista, onnistuu tämä nykyään itsekin tehtynä. Droneja myydään monessa alan liikkeessä ja niiden hinnat vaihtelevat niin, että varmasti monella on mahdollisuus hankkia omaan hintaluokkaan sopiva lennokki.

Myös moni ammattikuvaaja hallitsee dronen käytön. Jos et halua kokeilla itse dronen käyttöä, voit ottaa yhteyttä ammattikuvaajaan ja pyytää häntä ottamaan kuvat halutusta kohteesta. Moni kuvaaja ottaa valokuvien lisäksi myös videokuvaa.

Lennokkiin on kiinnitettynä kamera, joka ottaa kuvan ilmasta käsin. Lennokeillakin on eroja siinä, kuinka korkealle ne pääsevät. Lisäksi eroja saattaa olla kameran käytön suhteen. Dronea käytettäessä tulee ottaa huomioon sen toimintasäde.

Droneja käytetään monenlaiseen kuvaukseen ja niillä saatetaan nykyään kuvata jopa erilaisia tapahtumia. Ja koska dronet kulkevat ilmassa, ei niiden kanssa tarvitse miettiä, ovatko ihmiset tiellä. Toki lentämistaidot ovat tässä todella tärkeät. Tapahtumakuvausta tarjoavat kuvaajat ovatkin yleensä alan ammattilaisia, joilla sekä lennokin ohjaaminen että kuvaaminen on hyvin hallussa.

Droneja voidaan siis hyödyntää niin tapahtumissa kuin tonttikuvauksissakin. Miltä kuulostaisi dronella videokuvatut rallikisat? Dronella pystyy kuvaamaan liikkuvaa autoa huomattavasti pidemmän matkan kuin tavallisella kameralla. Jos otetaan esimerkkinä mainitut rallikisat, on tilanne yleensä se, että tavallisella kameralla kuvaaja saa ehkä muutaman sekunnin videon ennen kuin auto häviää näkyvistä. Dronella on mahdollisuus kuvata korkealta ja kaukaa ja sillä voidaan tietysti joissain määrin seurata liikkuvia kohteita, jolloin kuvaamiseen saadaan aivan uudet ulottuvuudet.

Siinä, missä ennen kuvattiin kaikki samaan tapaan: joko kameralla tai videokameralla, kuvaajan kädessä tai jalustalla, on nykyään tarjolla monia erilaisia metodeja. Tässä artikkelissa esittelimme tutuimmat tavat, mutta lisäksi on olemassa paljon muitakin kuvaustapoja, kuten esimerkiksi vedenalainen kuvaus. Ensi kerralla, kun mietit esimerkiksi asunnon, huvilan tai vaikka liiketilan kuvaamista, kannattaa pitää mielessä, että on olemassa useita eri vaihtoehtoja.

fiFinnish